Reilu viikko pornotonta elämää takana; en muista milloin viimeksi olisin vastaavaan suoritukseen
”pystynyt”. En toisaalta ole yrittänytkään – pornon katselu nyt vain on ollut
osa elämää, siinä missä tv:n katselu tai joku muu asia jota tulee usein tehtyä.
Millaisia vaikutuksia tällä sitten on ollut? No,
toistaiseksi en ole huomannut varsinaisesti mitään. En ole huomannut ympäröivän
maailman pursuavan ja tunkevan kasvoille seksuaalisuutta kuin parhaissa
bukkake-videoissa konsanaan. Päinvastoin, libidoni on käytännössä kadonnut. Ei
vain paneta. Olen huomannut myös
vaikeuksia nousta aamulla ylös sängystä, ruokahaluttomuutta sekä muuta
vastaavaa aneemisuutta. Mutta en kuitenkaan tässä vaiheessa kuukautta lähtisi
vielä vetämään kovin suurta kausaliteettia näiden kahden asian välille.
Pelottava ajatus sinällään, että pornon katselemisesta olisi tullut joku
elämänvoima tai syy nousta sängystä.
Päätteen ääressä on tullut ehkä vietettyä marginaalisesti
vähemmän aikaa. Kenties opin vielä kanavoimaan tämän vapautuneen
aivokapasiteetin ja ajan johonkin hyödylliseen; toistaiseksi ainoa hyvä puoli
on ollut se, että kirjojen lukemiseen on tullut satsattua enemmän aikaa.
Huonona puolena voisi myös ajatella sen päivittäisen käsitreenin vähenemistä.
Aivokapasiteetista tulikin mieleeni, että en ole täysin
jättänyt runkkaamista tämän haasteen vuoksi, kuten osa kanssatovereistani.
Aivokapasiteettiin tämä liittyy siten, että on yllättävänkin vaivalloista
touhua onanoida ilman virikkeitä. Aikaa vievää, vaatii keskittymistä, joudut
luomaan sopivan ”tunnelman” mielessäsi ja vielä käsikirjoittamaan tämän täydellisen pätkän. Kyllähän te tiedätte.
Ehken ole vain tarpeeksi panostanut tähän käsikirjoitukseen sitten. Niillä
muutamalla kerroilla on tullut paremminkin pyöriteltyä vain eräänlaista ”highlight
reeliä” menneistä seikkailuista. Arvatenkaan käsikirjoituksen taso ei ole päätä
huimannut. Viimekerrat homma on tuntunut ottavan enemmän kuin antavan.
Mielenkiinnolla odotan ja katson mitä tuleman pitää.
Jatkuuko vinha dementoitumisprosessini, vai onko käännekohta jo edessä - ovatko
nämä vain vieroitusoireita? Vai olenko suistumassa samanlaiseksi vittupää
nais-/miestenvihaajajuntiksi, taikka kärttyisäksi eukoksi kaupan kassalla,
josta vaan miettii hieman alakuloisena, että ”voi kun tuokin vain kaipaisi kunnon
panoa : - (”.
Yksi asia on kuitenkin selvää, mielikuvitukseni voisi kaivata jotain
virikkeitä, taikka siirryn hiljalleen haasteen Hardcore -leiriin. Oli se sitten
tajuntaa laajentava lääkitys, Koulu 3:n asentaminen koneelle, tai vaikkapa
seksinovellien harrastaminen, niin jotain vaihtelua ”spank bankkini” tarjontaan
voisin kaivata, pohja ammottaa jo.
-Randy
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kerro kuulumisesi, oi sinäkin pornohiireni